Perhekonstellaatio – mitä menetelmässä tapahtuu?
Asiakaskokemus 1 - "Asioita vain alkoi tapahtumaan"
Kiitos vielä yksilökonstellaatiosta 🩷
Oli ihan mahtava kokemus, ja teki kyllä vaikutuksen, ei yhtään osannut odottaa, että olisi noin voimallinen ja voimakas kaikkine tunteineen ja tarinoine3n 🩷
Ja miten paljon lähti liikkeelle sen jälkeen, ja asioita vain alkoi tapahtumaan, ja oma ymmärrys kaikkea kohtaan lisääntyi entisestään tuoden rauhaa ja itseluottamusta 🙏
Ihan huikeaa, kiitos, että teet tätä!! 🩷
Asiakaskokemus 2 - "Nukun paremmin..."
Suosittelen lämpimästi ihan jokaiselle. Virpi ohjaa lempeästi ammattitaidolla ja luottamuksen ilmapiirissä.
Hakeuduin kolmen kerran yksilökonstellaatio valmennukseen ennen kaikkea uteliaisuudesta. Olin todella kiinnostunut näkemään ja kokemaan eron yksilö- ja ryhmäkonstellaation välillä. Toki olihan minulla useampikin teema konstelloitavaksi. Suurimpana erona koin ehkä juuri sen, että tämä oli prosessi, joka alkoi, joka jatkui ja joka saatiin päätökseen.
Ja sen seurauksena nukun paremmin ja olen karsinut turhaksi kokemiani asioita pois arjestani. Olen enempi läsnä itsessäni. Hieno ja antoisa kokemus. Ja kyllä se joka kerta hämmästyttää mitä konstelloidessa nousee näkyväksi, hyväksyttäväksi ja irti päästettäväksi.
Asiakaskokemus 3 - "Energia tuntui alkavan liikkumaan vapaammin"
Yksilökonstellaatiossa katsottiin sitä, miten kaikki elämän osa-alueet tuntuvat olevan jumissa (paino, salitreenit, työ, ihmissuhteet...).
Seuraavan viikon aikana alkoi paino viimeinkin laskea, salilla sai yhtäkkiä lisätä painoja lähes joka laitteella, vanhoja asiakkaita on palannut ja uusiakin tullut. Muutenkin energia tuntui alkavan liikkumaan vapaammin.
Asiakaskokemus 4 - " Täällä tapahtuu ihmeitä"
Eilinen palaveri oli huikea! Esihenkilö otti asian tosissaan. Kuuli. ❤️
Ja minä osasin neuvotella. Ihanaa !!!
Asiakaskokemus 5 - " Konstellointi teki ihmeitä. ❤️❤️ !!!
Kiitos! Mut en ole ennen osannut vastaavasti neuvotella!
Konstellointi teki ihmeitä ❤️❤️ !!!
Asiakaskokemus 6 - "On vahvempi ja eri tavalla määrätietoisempi olo"
Hei! Kiitos vielä tämän päiväisestä! Kun ajoin töihin, totesin että on vahvempi ja eri tavalla myös määrätietoisempi olo (ehkä aikuisempi 😊) ja aivan kuin en enää pidä tästä työpaikasta kiinni. Mielenkiintoista!
Asiakaskokemus 7 - "Mörkö pois aviovuoteesta"
Joku mörkö on pois meidän aviovuoteesta! Kiitos avusta!!! ❤️
Asiakaskokemus 8 - "Pahin pelko on väistynyt"
Kun ajattelen yritystäni niin olen oppinut selkeämmin asettamaan tavoitteita mitä milloinkin teen. Pahin pelko on väistynyt ja jotenkin luottaa enempi tulevaan. Jotenkin olen havahtunut, että ensimmäisen kerran elämässä teen sellaista työtä mikä tuntuu omalta ja innostavalta.
Asiakaskokemus 9 - " Olen vapaa"
Olen vapaa ja rajojen laittaminen on nykyään päivänselvää, eikä niiden asettamiseen tarvi enää lupaa keneltäkään, eikä niistä tarvi tuntea syyllisyyttä.
Asiakaskokemus 10 - "Olen riittävän hyvä näinkin"
Aina ei tarvitse jaksaa ja olla täysi kymppi. Olen riittävän hyvä näinkin
Asiakaskokemus 11 - " Olen saanut eheytyä"
Kiitos Virpi ❤️Arvokkaasta työstäsi, ihanaa että olet löytänyt oman tavan palvella kenttää ja elämää. Olen kiitollinen liveistä jossa olen saanut eheytyä. Sinulla on herkkä läsnäoleva tapa ohjata🤗
Asiakaskokemus 12 - “ Kommunikaatio on ihan eri levelillä”
Virpi sie ihanuuksien ihanuus! Sie sie sie!!! Jotain turhaa on palanut pois minun ja miehen väliltä. Kommunikaatio on ihan eri levelillä!!!
Kun jokin elämässä toistuu, vaikka et vielä ymmärrä miksi
Joskus kannamme vastuuta, tunteita tai toimintamalleja, joiden alkuperää emme osaa selittää. Saatamme yrittää ratkaista asioita järjellä, mutta silti jokin sama kokemus toistuu ihmissuhteissa, työssä tai omassa sisäisessä maailmassa.
Perhekonstellaatio on kokemuksellinen ja systeeminen työskentelymenetelmä. Sen avulla voidaan tarkastella omaa elämäntilannetta, ihmissuhteita ja niiden taustalla vaikuttavia yhteyksiä uudesta näkökulmasta.
Työskentelyssä ei etsitä syyllisiä eikä yritetä muuttaa menneisyyttä. Tarkoituksena on nähdä mahdollisimman lempeästi se, mikä on vaikuttanut meihin – ja löytää nykyhetkessä oma paikka, omat rajat ja oma vastuu.
Mitä systeemisyys tarkoittaa?
Jokainen meistä kuuluu erilaisiin systeemeihin. Ensimmäinen niistä on oma syntymäperheemme ja sukumme. Myöhemmin kuulumme esimerkiksi parisuhteeseen, omaan perheeseen, työyhteisöihin ja muihin ryhmiin.
Systeemissä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Perheessä tapahtuneet menetykset, erot, vaietut kokemukset, ulkopuolelle jäämiset, turvattomuus tai liian suuri vastuu voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi oma paikkamme ja tapamme olla suhteissa muodostuvat.
Voimme esimerkiksi:
- kantaa vastuuta, joka ei kuulu meille
- huolehtia muiden tarpeista omiemme kustannuksella
- yrittää pelastaa vanhempaa, puolisoa tai lasta
- tuntea selittämätöntä syyllisyyttä
- jäädä ihmissuhteissa liian pieneksi
- ottaa perheessä aikuisen paikan liian varhain
- toistaa tuttuja toimintamalleja, vaikka ne eivät enää palvele meitä.
Konstellaatio voi auttaa tekemään tällaisia suhteita ja rooleja näkyviksi. Kun näemme selvemmin, mitä olemme kantaneet, voimme alkaa erottaa toisistaan sen, mikä kuuluu meille ja mikä ei.
Millaisia teemoja konstellaatiossa voidaan tarkastella?
Konstellaatioon voi tulla sellaisen asian kanssa, joka on sinulle juuri nyt tärkeä.
Teema voi liittyä esimerkiksi:
- omaan jaksamiseen ja ylivastuullisuuteen
- rajojen asettamiseen
- syyllisyyteen, häpeään tai pelkoon
- suhteeseen äitiin, isään tai sisaruksiin
- parisuhteeseen tai eroon
- vanhemmuuteen
- yksinäisyyteen tai ulkopuolisuuden kokemukseen
- työhön, uraan, rahaan tai omaan suuntaan
- näkyväksi tulemisen vaikeuteen
- toistuvaan toimintamalliin
- kokemukseen siitä, ettei löydä omaa paikkaansa
- elämäntilanteeseen, jota on vaikea ymmärtää.
Sinun ei tarvitse osata selittää asiaa täydellisesti. Teemaksi voi riittää yksi kokemus, kysymys tai lause:
- ”Kannanko liikaa vastuuta muista?”
- ”Minun on vaikea sanoa ei.”
- ”Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä.”
- ”En löydä paikkaani työssäni.”
- ”Jään ihmissuhteissa aina yksin.”
- ”Jokin estää minua menemästä eteenpäin.”
- ”Haluan ymmärtää suhdettani äitiini tai isääni.”
Jos teemasi liittyy lapseen tai muuhun läheiseen, työskentelyn keskiössä olet sinä: oma suhteesi tilanteeseen, sinussa heräävät tunteet sekä se, mikä kuuluu sinun vastuullesi. Konstellaatiossa emme pyri ratkaisemaan toisen ihmisen elämää hänen puolestaan.
Miten perhekonstellaatio tehdään?
Työskentely alkaa lyhyellä keskustelulla. Kerrot sen verran tilanteestasi kuin sillä hetkellä tuntuu tarpeelliselta.
Kaikkea elämäntarinaasi ei tarvitse avata. Usein lyhyt ja selkeä kuvaus nykyhetken teemasta riittää.
Ryhmäkonstellaatiossa valitaan osallistujia edustamaan teemaan liittyviä henkilöitä tai asioita. Näitä voivat olla esimerkiksi:
- teeman omistaja
- äiti tai isä
- puoliso
- lapsi
- työ tai raha
- vastuu
- pelko
- oma paikka
- jokin muu teemaan liittyvä kokemus.
Esittäjät asettuvat tilaan, minkä jälkeen he kuulostelevat rauhassa omia kehon tuntemuksiaan, suuntautumistaan ja mahdollisia liikkumisen impulsseja.
Ohjaajana seuraan kokonaisuutta, esitän tarvittaessa kysymyksiä ja anna lauseita, jotka teeman omistaja toistaa. Työskentely etenee ilman kiirettä ja ennalta määrättyä lopputulosta.
Konstellaatio voidaan tehdä myös yksilöohjauksessa. Tällöin käytämme esimerkiksi pieniä puunukkeja, esineitä, paperiarkkeja tai tilaan asetettavia paikkoja kuvaamaan teeman eri osia.
Yksilökonstellaatio voidaan toteuttaa vastaanotolla tai Zoomissa.
Ryhmän erilaiset roolit
Konstellaatioryhmään voi osallistua eri tavoin.
Oman teeman työskentelijä
Oman teeman työskentelijä tuo ryhmään henkilökohtaisen kysymyksen tai elämäntilanteen, jota tarkastellaan konstellaation avulla.
Hän kertoo teemastaan lyhyesti ja seuraa työskentelyä ohjaajan tukemana. Hänen ei tarvitse tietää etukäteen, ketä tai mitä konstellaatioon tarvitaan.
Esittäjä
Esittäjä valitaan edustamaan jotakin henkilöä, asiaa tai kokemusta toisen osallistujan konstellaatiossa.
Esittäjän ei tarvitse näytellä, tietää taustatietoja tai yrittää tuottaa tietynlaista kokemusta. Tehtävänä on pysähtyä, kuunnella omia kehon tuntemuksia ja kertoa niistä mahdollisimman yksinkertaisesti.
Esittäjänä toimiminen voi herättää myös omia oivalluksia, jos roolissa on jotakin tuttua omasta elämästä.
Seuraaja tai tutustuja
Konstellaatiota voi seurata myös omalta paikaltaan. Seuraajan ei tarvitse osallistua esittäjänä eikä tuoda käsiteltäväksi omaa teemaa.
Myös seuraaminen voi olla kokemuksellista. Toisten teemoissa voi tunnistaa jotakin yleisinhimillistä tai omaa elämää koskettavaa.
Jokainen osallistumistapa on arvokas.
Kehon kuunteleminen konstellaatiossa
Konstellaatio ei tapahdu vain ajatusten tasolla. Työskentelyn aikana huomio suunnataan myös kehon tuntemuksiin.
Kehossa voi tuntua esimerkiksi:
- lämpöä tai kylmyyttä
- painetta tai keveyttä
- liikkumisen tai pysähtymisen tarvetta
- tunteita
- hengityksen muuttumista
- tärinää tai vapinaa.
Tällaisia reaktioita ei tarvitse tulkita heti. Niitä voidaan kuunnella rauhassa ja antaa niiden muuttua omaan tahtiinsa.
Jos kehossa alkaa tärinää, voimme pysähtyä sen äärelle silloin, kun se tuntuu turvalliselta. Tärinää ei tarvitse estää, mutta sitä ei myöskään pakoteta jatkumaan tai voimistumaan.
Osallistuja saa aina sanoa, jos jokin tuntuu liian voimakkaalta tai jos hän haluaa pysähtyä.
Menneisyyden katsominen aikuisesta käsin
Konstellaatiossa voimme katsoa menneisyyttä lempeästi ja tunnistaa, että olemme toimineet niillä voimavaroilla ja sillä ymmärryksellä, jotka meillä silloin olivat.
Menneisyyden hyväksyminen ei tarkoita vaikeiden tekojen hyväksymistä, vähättelyä tai unohtamista. Se tarkoittaa sen tunnistamista, että tapahtunutta ei voi enää muuttaa.
Nykyhetkessä voimme kuitenkin tarkastella:
- mitä kannamme edelleen mukanamme
- mikä kuuluu omalle vastuullemme
- mikä kuuluu toisille
- mistä meidän on aika irrottautua
- millaisen paikan haluamme ottaa omassa elämässämme nyt.
Työskentelyn tarkoituksena on vahvistaa sisäistä aikuista, sitä nykyhetkessä läsnä olevaa puolta. Siitä käsin voimme nähdä vanhempamme, lapsemme, puolisomme ja muut läheisemme erillisinä ihmisinä, joilla jokaisella on oma elämä ja oma kohtalo.
Oma paikka perhesysteemissä
Systeemisessä työskentelyssä omalla paikalla tarkoitetaan sitä, että saamme olla suhteissa siinä roolissa, joka meille kuuluu.
Lapsi saa olla vanhempiensa lapsi. Hänen ei tarvitse kannatella vanhempiaan, ratkaista heidän vaikeuksiaan tai kantaa vastuuta heidän elämästään.
Aikuinen saa ottaa vastuun omasta elämästään, valinnoistaan, tarpeistaan ja rajoistaan.
Vanhempi saa olla lapselleen vanhempi ilman, että lapsesta tehdään hänen lohduttajaansa, kumppaniaan tai elämänsä kannattelijaa.
Oman paikan löytäminen voi tuoda suhteisiin selkeyttä. Se voi auttaa tunnistamaan, missä olemme kantaneet liikaa ja missä olemme luovuttaneet oman vastuumme toisille.
Pitääkö konstellaatiota ymmärtää?
Kaikkea konstellaation aikana tapahtuvaa ei tarvitse ymmärtää tai tulkita heti.
Joskus tärkein havainto on kehollinen kokemus, uusi näkökulma tai tunne siitä, että jokin asettui hieman eri tavalla. Oivallukset voivat tulla heti tai vasta myöhemmin.
Konstellaatiosta ei tarvitse rakentaa yhtä lopullista totuutta omasta perheestä tai menneisyydestä. Työskentelyssä esiin tulevia kuvia ja kokemuksia tarkastellaan mahdollisina näkökulmina, ei historiallisina todisteina.
Sinä itse arvioit, mikä työskentelyssä tuntuu sinulle merkitykselliseltä.
Luottamuksellisuus ja turvallisuus
Konstellaatioryhmän perustana ovat kunnioitus, vapaaehtoisuus ja luottamuksellisuus.
Ryhmän aikana kuullut henkilökohtaiset asiat jäävät ryhmään. Omasta kokemuksestaan saa puhua, mutta toisten osallistujien tarinoita, henkilöllisyyttä tai henkilökohtaisia asioita ei jaeta ryhmän ulkopuolella.
Sinulla on oikeus:
- kertoa vain sen verran kuin haluat
- kieltäytyä esittäjän roolista
- pyytää taukoa
- poistua asetelmasta
- keskeyttää oma työskentelysi
- sanoa, jos jokin ei tunnu oikealta.
Konstellaatio on kokemuksellinen hyvinvoinnin ja itsetuntemuksen työskentelymenetelmä. Se ei korvaa lääketieteellistä hoitoa, psykoterapiaa, kriisiapua tai muuta terveydenhuollon ammattilaisen antamaa hoitoa.
Jos olet keskellä akuuttia kriisiä tai sinulla on vakavia mielenterveyden oireita, arvioi työskentelyn sopivuus yhdessä oman hoitavan tahosi kanssa ja ole yhteydessä ohjaajaan ennen osallistumista.
Työskentelyn jälkeen
Konstellaation jälkeen kokemukselle kannattaa antaa aikaa laskeutua.
Kaikkea ei tarvitse analysoida tai selittää heti. Voit levätä, ulkoilla, kirjoittaa havaintojasi muistiin ja kuulostella rauhassa, mitä työskentely sinussa herätti.
Työskentelyn jälkeen voi ilmetä esimerkiksi:
- rauhallisuutta tai keveyttä
- väsymystä
- erilaisia tunteita
- unia tai muistoja
- uusia näkökulmia
- tarvetta olla hetken omassa rauhassa.
Kokemukset ovat yksilöllisiä. Jos työskentely herättää sinussa voimakasta tai pitkäkestoista kuormitusta, ole yhteydessä ohjaajaan tai omaan hoitavaan tahoosi.
Perhekonstellaation taustaa
Perhekonstellaatiomenetelmän tunnetuksi tekijänä pidetään saksalaista Bert Hellingeriä (1925–2019).
Hellingerin työskentelyyn vaikuttivat muun muassa systeeminen ajattelu, ryhmädynamiikka, psykoterapia, transaktioanalyysi sekä fenomenologinen lähestymistapa.
Fenomenologisessa työskentelyssä pyritään kohtaamaan esiin tuleva mahdollisimman avoimesti ilman liian nopeita tulkintoja tai valmiita vastauksia.
Perhekonstellaatio on myöhemmin kehittynyt eri ohjaajien, koulukuntien ja sovellusten kautta. Menetelmää käytetään nykyisin perheiden lisäksi esimerkiksi parisuhteiden, työyhteisöjen, organisaatioiden ja henkilökohtaisten elämäntilanteiden tarkasteluun.
Omassa työskentelyssäni painotan:
- turvallista ja kunnioittavaa kohtaamista
- kehon kuuntelemista
- nykyhetkessä pysymistä
- aikuisen vastuun vahvistamista
- jokaisen ihmisen omaa tahtia
- menneisyyden katsomista lempeästi
- oman paikan, rajojen ja elämän vahvistamista.
Kuka olen?
Olen Virpi Lintula, konstellaatio-ohjaaja ja systeemisen työskentelyn kokemusasiantuntija.
Olen tehnyt yli tuhat erilaista konstellaatiota yksilöiden ja ryhmien kanssa. Työskentelyssäni yhdistyvät systeeminen ymmärrys, kehollinen läsnäolo ja rauhallinen, kokemuksellinen eteneminen.
Ohjaan:
- yksilökonstellaatioita vastaanotolla ja Zoomissa
- perhekonstellaatioryhmiä
- teemallisia systeemisiä ryhmiä
- työyhteisöjen ja organisaatioiden työskentelyä.
Haluaisitko tutustua konstellaatioon?
Voit osallistua ryhmään:
- oman teeman työskentelijänä
- esittäjänä
- seuraajana tai tutustujana.
Voit aloittaa myös yksilökonstellaatiolla, jos haluat tarkastella omaa tilannettasi rauhassa kahden kesken.
Tutustu ryhmiin ja tapahtumiin → sivu työn alla
Tutustu yksilökonstellaatioon → varaa aika: www.vello.fi/virpilintula
Ota yhteyttä
Virpi Lintula
Konstellaatio-ohjaaja
045 267 7000
Lapintie 42, 99600 Sodankylä
Työskentelyä järjestetään vastaanotolla, ryhmissä ja Zoomissa.
Kysy lisää oheisella lomakkeella. Voit myös laittaa viestiä tai soittaa numeroon 045 2677000